Paikallisuutiset
Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festarin ainutlaatuinen tunnelma ja nopeat käänteet dokkariksi
Kuusamossa viime kesänä pidettyä ja onnettomasti päättynyttä Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festaria on tamperelainen tuotantoyhtiö Wacky Tie Films työstämässä pitkäksi dokumenttielokuvaksi. Yhtiö on nyt keräämässä elokuvaa varten aineistoa vierailta, järjestäjiltä ja esiintyjiltä.
Rukajärven hylätyllä golfkentällä elokuussa järjestetty tapahtuma alkoi keskiviikkona, mutta se ajettiin alas jo lauantaina eli vuorokautta ennen kuin sen oli määrä päättyä. Järjestelyissä pettivät aikataulut ja vapaaehtoiset, jotka eivät tulleetkaan töihin.
Dokumenttielokuvassa aioaan perehtyä siihen, mitä festareilla tapahtui ja miksi ja mitä siitä seurasi ja tulee seuraamaan.
- Kyseessä ei ole kenenkään puolustuspuheenvuoro tai mustamaalausyritys, vaan omalaatuinen, hauska ja analyyttinen selvitys siitä mitä oikeastaan tapahtui ja miksi. Haluamme tavoittaa yleisömateriaalin kautta festivaalin ainutlaatuisen tunnelman ja nopeat käänteet, elokuvan ohjaajat Milja-Liina Moilanen ja Roos Hekkens kertovat.
Materiaalia voi tarjota elokuvaan osoitteeseen epiksetdoc@gmail.com