Paikallisuutiset
Kevään uudet ylioppilaat julkistetaan tänään – Taivalkoskella ja Posiolla ojennetaan 11 valkolakkia, Kuusamossa noin 70
Kevään 2023 uusien ylioppilaiden nimet julkistettiin tänään tiistaina 16. toukokuuta. Kuusamon lukiosta valmistuu noin 70 ylioippilasta, Posiolta ja Taivalkoskelta molemmista 11 ylioppilasta.
Kuusamossa ja Posiolla ylioppilaita on tänä keväänä viime vuotta enemmän, jolloin valkolakin sai 60 ja yhdeksän ylioppilasta. Taivalkoskella ylioppilaita on viisi vähemmän kuin vuosi sitten.
Koko maassa keväällä valmistuu noin 25 100 uutta ylioppilasta, mikä on noin 400 enemmän kuin keväällä 2022.
Kevään ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautui 45 600 kokelasta. Luvussa ovat mukana sekä tutkinnon eri vaiheissa olevat kokelaat että sellaiset kokelaat, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan.
Ilmoittautumisia eri tutkintoaineisiin ja oppimääriin oli yhteensä noin 137 000. Äidinkielen ja kirjallisuuden kokeen lisäksi eniten ilmoittautumisia oli englannin pitkän oppimäärän sekä matematiikan pitkän ja lyhyen oppimäärän kokeisiin.
Kuusamon lukion kevään 2023 ylioppilaat, joista 68 on antanut luvan nimensä julkaisuun:
Ahonen Samu
Aikio Ville Elmeri
Auvinen Minttu Sofia
Gretschel Liisa Maria
Heiskanen Iida Emma Sofia
Huhtala Reeti Eetu Antero
Huttu Aura-Lyydia
Höykinpuro Joonas Jaakko Mikael
Iso-Möttönen Aleksi Sauli Johannes
Jaakkola Juuli Kaisa Anniina
Jaakkola Milja-Maari Johanna
Joensuu Topias Otto Emil
Kajava Mari Sofia
Karjalainen Essi Lotta Emilia
Karjalainen Siiri Amanda Anneli
Karvola Juulia Katariina
Kinnunen Roosa Emilia Aleksandra
Klemettilä Alte Johannes
Klemettilä Saana Katariina
Koivuranta Henri Tuomas
Koljonen Joalin Alexia
Komulainen Aino Karoliina
Koramo Miska Petteri
Kouri Iina Emilia
Kumpula Mikko Matinpoika
Kurtti Pinja Emilia
Kurtti Siiri Sofia
Kylmäluoma Jenni Johanna
Käkelä Jonna Sini Hannele
Kärsämä Luukas Antero Mikael
Lahtela Saana Tuulia
Lehtoaho Aaro Juha Oskari
Lehtoaho Olli Eemeli
Limma Veeti Remu Oskari
Lindroos Axel Leo August
Loukusa Essi Sofia
Luikku Onni Martti Mikonpoika
Luikku Väinö Kalevi Mikonpoika
Luurila Maija Kaisamaria
Lämsä Henrik Aleksanteri
Lämsä Hilla Maaria
Mourujärvi Iida Anna Josefiina
Mätäsaho Paulus Eerikki
Ollila Inna Ada Aleksandra
Palosaari Aleksi Matias
Parkkinen Lilli Matleena
Parkkisenniemi Siiri Lyyti Sofia
Pesämaa Veeti Julius
Pudas Juho Eemil Ilmari
Pulkkanen Anni Helena
Puttonen Vilma Emmi Emilia
Pyykkönen Mika Samuel Kristian
Rontti Oona Alisa
Saapunki Topias Kalervo
Saastamoinen Juho Aapo Eemeli
Siikaluoma Martta Anna Matilda
Suorajärvi Saana Severiina
Suoraniemi Eerika Sofia
Suoraniemi Lauri Aleksi
Söderlund Teemu Johannes
Tarvainen Juho Olavi
Turpeinen Tuomas Aleksi
Vallioniemi Ada Marianne
Vangen Victoria Maria
Vartiainen Jaro Mikael
Vesala Aino Heleena
Veteläinen Jaro Verneri
Veteläinen Sara Johanna.
Posion lukion ylioppilaat:
Alasirniö Sanni
Borisova Viktoriia
Bzhitskikh German
Chuvaev Arsenii
Petrova Aleksandra
Pintamo-Kenttälä Riku
Posio Sanna
Pyhtinen Marika
Senchilin Daniil
Säkkinen Hertta
Vaskina Mariia
Taivalkosken lukiosta valmistuu keväällä 11 ylioppilasta:
Alapirtti Atso Panu Markus,
Jaakkola Tatu Matias,
Kananen Ossian Joonatan,
Koponen Henna Mirjami,
Kuha Enni Hilma Katariina,
Lassila Tommi Erkki Olli,
Manninen Emma Krista Sirilla,
Räisänen Janne Tauno Markus,
Tyni Marikki Anni Inkeri,
Vääräniemi Heljä Sara Rebekka,
Vääräniemi Ulla-Mari.