Paikallisuutiset

Kirja-arvostelu: Pekka Ervastin uutuusteos on mukavaa luettavaa kalastuksen ja eräilyn harrastajille

Kuusamolaislähtöinen Pekka Ervasti kokosi uusimpaan eräkirjaansa vuosikymmenten aikana Kuusamossa ja Koillismaalla kokemansa eräilyretket ja -elämykset napakalla ja mielenkiintoisella tavalla.

Kirjailija Pekka Ervasti tulilla Kuusamon Kitkajoella, Päähkänänkallion alla Vennäänmutkan laavulla. Kuva: Markku Myllylä

Kun sielunveljet ja -sisaret kohtaavat rakkaan eräilyharrastuksen parissa, syntyy mukavia reissuja ja elämyksiä. Niitä on mukava muistella. Kuusamolaissyntyinen Pekka Ervasti kokosi uusimpaan eräkirjaansa Ihana extreme! Erällä ympäri vuoden vuosikymmenten aikana kokemiaan eräilyyn liittyviä retkiä ja elämyksiä. Kirjan tekoa on helpottanut se, että hän on pitänyt päiväkirjaa kalastus- ja metsästysretkistään.

Toimittaja-kirjailija Ervastin erä- ja kalaretket ovat suuntautuneet paljolti tekopitäjään Kuusamoon ja lähiseuduille Koillismaalle. Kirjan rakenteeksi on valittu vuoden kierto, jokaiselle kuukaudelle on kerrottu muutama tarina. Löytyy kalajuttuja, metsästystarinoita, retkeilyä ja eräilyyn liittyviä välinejuttuja.

Tällainen rakenne kirjassa ei ole helppo. Helmikuu, toukokuu ja joulukuu ovat eräilyn kannalta köyhiä kuukausia, mutta kun harrastaa sekä metsästystä ja kalastusta, niin jokaiselle kuukaudelle löytyy mukavaa juttua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjan retket ovat sikäli harvinaisia, että ne on tehty lihasvoimin. Koneellista kulkinetta ei ole käytetty muuhun kuin siirtymätaipaleella Helsingistä tekopitäjään Kuusamoon. Mehtäreissuja on tehty reppu selässä kävelemällä, soutuveneellä ja kanootilla. Tämä on nykyään harvinaista, kun moottorikelkka, mönkijä ja perämoottori ovat tällä vuosituhannella kairojen ja vesien kulkuneuvoja.

Kirjassa esitellään muutamia eräilyssä tarvittavia tärkeitä välineitä. Yksi tärkeimmistä on kunnollinen puukko. Sillä perataan kalat, nyljetään riista ja vuollaan nuotion sytykkeet. Puukosta kirjassa todetaan, että paras on kyläsepän mustasta pehmeästä raudasta takoma puukko. Sen osaa jokainen teroittaa hiomakivellä. Tuppaa vaan tulemaan reppuun ja ahkioon turhankin paljon kuljetettavaa. Voikin kysyä, onko kahvikermapullon varakorkki aina tarpeellinen.

Kirjoittaja toteaa, että virvelikalastus on koneongintaa ja perhokalastus bambuvavalla kruunaa kalastusretken. Kovin montaa perhoa ei esitellä kirjassa, mutta harrinpyynnissä mainitaan Black Gnat, mäkärää jäljittelevä perho. Se on todella harriperhojen aatelia Kuusamossa ja Lapissa.

Perhoista Ervasti vielä toteaa, että aikoinaan brittiläinen maailmanlaajuinen imperiumi on perustettu ainoastaan sen takia, että lordit ovat saaneet lohiperhojansa varten erilaisia värikkäitä höyheniä ympäri maailmaa. Vaikkapa viidakkokukon höyheniä tahi strutsin sulkia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eräretkillä pyydetään ja saadaan saalista, joskus vähemmän ja joskus enemmän. Eräretken kruunaa saaliista kämpällä tai laavulla tehty riista- ja kalaruoka. Parempi pyy pivossa kuin lampaankokoinen metsonrötkäle oksalla.

Harjus on kirjoittajan näkemyksen mukaan perhokalastajan kuningaskala. Niin se onkin ja sen valmistamisessa ei kannata vitkastella, sen kun paistaa tai savustaa parin tunnin sisällä pyynnistä, niin hieno timjamin maku pääsee hivelemään makuhermoja. Sielun silmillä voi vain kuvitella, kun nyljetyt pilkkiahvenet tirisevät ja kiemurtelevat nuotiolla pannulla voissa paistettaessa.

Ervastin kirjoitustyyli on napakkaa ja kirjaan valitut määrämittaiset tekstit ovat mielenkiintoisia. Voisi ehkä luonnehtia, että ne ovat A.E. Järvisen tervantuoksusta nykyaikaan siirrettyjä hiilikuidun ja muovikulttuurin tarinoita. Myös jotakin vivahduksia löytyy Veikko Huovisen suuntaan. Kuitenkin tekstit ovat omaa Ervastia, mukavaa luettavaa, varsinkin niille, jotka omakohtaisesti harrastavat kalastusta ja metsästystä.

Kirjan ulkoasu on varsin karu, mikä kyllä eräkirjalle sopiikin. Kuvat sopivat hyvin tekstiin ja koko sivun värikuvat ovat näyttäviä. Paketti on balanssissa.

Pekka Ervastin uutuuskirja "Ihana extreme! Erällä ympäri vuoden" on mukavaa luettavaa eräilyn ja kalastuksen ystäville. Kuva: Pekka Ervasti
Ilmoita asiavirheestä