Kulttuuri

Italialainen taiteilija Marco Preziosi rakastaa Kuusamoa ja paikallista luontoa. Kuva: Hanna Rautio

Koskikarataulu on kunnianosoitus Kuusamon luonnolle – Taideteos paljastetaan Käylässä toukokuun viimeinen päivä

Kuusamon luonnon kunniaksi on valmistunut mittavan suuri taideteos, joka sijoitetaan Käylään Salen ulkoseinään. Italialainen luontotaiteilija Marco Preziosi on maalannut 6 x 2,5 -metriseen teokseen Käylänkoskelle ominaiset talvisessa maisemassa olevat koskikarat.

Preziosi kertoo, että koskikaroja tavataan myös Italiassa, mutta täysin eri olosuhteissa kuin täällä.

– Koskikarat kerääntyvät tänne talvella ja kamppailet elämästään koskien kuohuissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Preziosi on maalannut koskikarataulua kymmenen pitkää päivää. Varsinaista taiteen tekemistä on edeltänyt työryhmän tekemä taustatyö oikeiden materiaalien valitsemiseksi.

– Pohja on yhdeksänmillistä venevaneria ilman pohjustusta. Maaliksi valikoitui vesiliukoinen öljymaali ja pinnalle ulos sopiva suojalakka, kertoo taiteellisena ja teknisenä apuna ollut entinen Kuusamo-opiston kuvataiteen opettaja Mirja Mäki.

Mäki korostaa, että lopputulokseen on päästy rautakaupan myyjien asiantuntemuksen ja taiteilijan värivalintojen yhteistyöllä.

Preziosi kertoo, että valitut talomaalit sopivat erittäin hyvin myös taideteoksen maalaamiseen. Maali kuivui nopeasti, se on peittävää ja värisävyjä oli hyvä valikoima.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Huoneen seinän kokoisen teoksen Preziosi on maalannut Kuusamo-opiston Veistolassa. Teos paljastetaan yleisölle ensi viikon keskiviikkona 31. toukokuuta Käylän Salella järjestettävässä tilaisuudessa.

Marco Preziosin on maalannut 6 x 2,5 metrin kokoista teosta Kuusamo-opiston Veistolassa. Kuva: Hanna Rautio

– Meille on etuoikeus, että voimme tarjota paikan tällaiselle taideteokselle. Se sopii hienosti yksikön seinään, sanoo taideprojektia rahoittamassa olleen Koillismaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Lämsä.

Lämsän mukaan ympäröivän luonnon läheisyys ja merkitys näkyvät Käylän Salessa monin eri tavoin. Valikoimassa on esimerkiksi luontokuvaajille tarkoitettuja sormenlämmittimiä, joita ei ehkä ihan tavallisesta kyläkaupasta löydy.

Pohjois-Kuusamon yrittäjiä ja Käylän kyläläisiä edustava Ari Tirkkonen toivoo, että koskikarateos suojelee kylää ympäröivän maailman myllerryksiltä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä korostaa meidän luontorakkauttamme. Toivotaan, että puhdas ja kaunis luonto saadaan säilytettyä lapsillemmekin.

Koskikara ja Pohjois-Kuusamon kosket ovat tunnettuja kohteita luontovalokuvaajien keskuudessa valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti. Tieto kuusamolaisen luonnon ainutlaatuisuudesta on levinnyt maailmalle etenkin luontokuvaaja Hannu Hautalan kautta.

Preziosi sai tietää Hautalasta ja kuusamolaisesta luonnosta Fabrizio Carbonen välityksellä. Carbonen tapaan Preziosi hullaantui Hautalan luontokuvauksesta sekä myöhemmin kokemastaan Kuusamossa.

– Vierailin täällä ensimmäisen kerran vuonna 2003, ja sen jälkeen olen käynyt Kuusamossa seitsemän kertaa. Kaipaan tätä kaikkea, jopa ruokaa, kun palaan Italiaan, Preziosi suitsuttaa.

– Varsinkin valo on täällä aina kaunista, kun ilma on puhdasta.

Taiteilija on päässyt kokemaan luontoa eri vuodenaikoina, nyt ensimmäistä kertaa keväällä, kun muutos talvesta kesään on tapahtunut parissa viikossa.

Taideprojektin ovat mahdollistaneet Pohjois-Kuusamon yrittäjät ja Käylän kyläläiset, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, Hannu Hautala -säätiö, Kuusamo-opisto ja Koillismaan Osuuskauppa. Heidän edustajansa Ari Tirkkonen (vas.), koulutuspäällikkö Kari Kantola, puheenjohtaja Erkki Hämäläinen, rehtori Ulla Parviainen, toimitusjohtaja Harri Lämsä sekä kuvataideopettaja Mirja Mäki olivat taiteilija Marco Preziosin kanssa kertomassa Koskikarateoksesta lehdistölle keskiviikkona. Kuva: Hanna Rautio

Viime syksynä Preziosi osallistui Kuusamo Nature Photo -luontokuvafestivaaleille ja veti Oulangan luontokeskuksessa ja Kuusamo-opistolla luontotaiteen työpajaa italialaisten kollegojensa kanssa.

Syntyi ajatus koskikaramaalauksesta, jonka toteuttajaksi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston koulutuspäällikkö Kari Kantola kysyi pitkään tuntemaansa Preziosia.

Roomasta kotoisin oleva Marco Preziosi on Kuusamossa useita kertoja työskennelleen Ars et Natura -ryhmän jäsen. Rakkaudesta Kuusamon luontoon ryhmä teki 2017 julkaistun taidekirjan Kuusamon Taika, jossa esitellään kuvataiteen keinoin alueen ainutlaatuista luontoa.

Kantola keräsi kokoon yhteistyöryhmän taideprojektin toteuttamiseksi. Hannu Hautala -säätiön lisäksi rahoittajaksi lähti Koillismaan Osuuskauppa, jonka kaupan seinään teos sijoitetaan.

Preziosi otettiin työskentelemään residenssitaiteiljana Kuusamon opiston residenssikeskukseen. Käylän kylä ja Pohjois-Kuusamon yrittäjät ovat niin ikään projektissa mukana.

Koskikarat talvisessa koskessa ovat tuttu ja jopa ikoninen näky kuusamolaisessa luonnossa. Kuva: Hanna Rautio