Paikallisuutiset
Kuusamon kirkkoherra haastaa seurakuntalaiset ja yhdistykset valaisemaan kirkon 350 jäälyhdyllä
Valomeritempaus päättää seurakunnan 350-vuotisjuhlavuoden.
Kuusamon seurakunnan 350-vuotisjuhlavuosi päätetään valoisasti.
Vuoden viimeisenä päivänä valaistaan Pyhän ristin kirkkotarha ja kirkon tienoo 350 jäälyhdyllä valkoisine kilokynttilöineen. Lyhdyillä esimerkiksi reunustetaan hautausmaa, ja kellotapulin muistomerkille asetellaan lyhtyjä numeron 350 muotoon.
– Vanhan vuoden vaihtuessa uuteen jäälyhtyjen valomeri julistaa: ”Emme kuulu pimeydelle, vaan olemme valon lapsia”, kirkkoherra Taina Manninen suunnittelee. Sanonnalla viitataan Raamatun viidenteen Efesolaiskirjeeseen.
Mannisen mielestä tämä aika tarvitse yhteen hiileen puhaltamista ja valoa. Uudenvuoden aaton jäälyhdyistä hän odottaa hiljaista mutta näyttävää ja toiveikasta huipennusta vuodelle.
– Ei rymistellen eikä rämistellen, vaan hiljaisesti toivoa luoden mennään eteenpäin, hän sanoo.
Mukaan lyhtytempaukseen haastetaan nyt paitsi yksittäiset seurakuntalaiset, myös erilaiset yhdistykset.
– Arvokasta olisi, jos eri tahot voisivat lähteä haasteeseen mukaan vähän useammalla jäälyhdyllä. Yksittäinen järjestö voi esimerkiksi lupautua tuomaan kymmenen jäälyhtyä, Manninen ehdottaa.
Lyhtyjä ja niiden mukana tuotuja valkoisia kilokynttilöitä otetaan vastaan kirkon edessä sunnuntaina 31. joulukuuta kello 13 alkaen. Ne on tarkoitus saada paikoilleen kello 15.45 mennessä.
Kello 16 kirkossa alkaa kiitoshartaus, jonka yhteydessä on lämmin glögi- ja mehutarjoilu. Samalla kiitetään menneestä vuodesta ja pyydetään siunausta tulevalle vuodelle.
Seurakunnasta toivotaan, että jäälyhtyjen tuojat ilmoittavat suunnitelmistaan maanantaihin 11. joulukuuta mennessä.
– Ja mielellään kynttilöitä voisi olla enemmänkin kuin se 350, koska se muistuttaa siitä, että meillä on vielä tulevaisuudessa paljon vuosia, Manninen naurahtaa.
Seurakunnan 350-vuotisjuhlavuoden suunnittelu aloitettiin jo pari vuotta sitten.
Juhlallisuuksiin on kuulunut muun muassa Kuusamon uuden kulttuuri- ja matkailukeskus Karhuntassun avajaisnäyttely ja kirkkotekstiilinäyttely sekä erilaisia luentoja ja tapahtumia.
Isoja asioita olivat kasteryijyn käyttöönotto ja seurakunnan 350-vuotisjuhlakirjan julkaisu.
Maaliskuussa käyttöön siunattua, käsityönopettaja Jaana Korpelan suunnittelemaa kasteryijyä oli tekemässä 140 kuusamolaista, partiolaisista ikäihmisiin. Kirja, alaotsikoltaan ”Elää juuriaan unohtamatta”, puolestaan sisälsi 40 elämänmakuista tarinaa, joissa seurakuntalaiset muistelivat seurakunnan merkitystä itselleen.
Kuten jäälyhtyprojektissakin, myös aiemmissa juhlavuoden ohjelmanumerossa korostui yhteisöllisyys, Manninen sanoo. Tavoitteena oli houkutella liikkeelle kaiken ikäisiä ihmisiä, ja siinä myös kirkkoherran mukaan onnistuttiin. Eri tilaisuuksissa kävi ainakin 2 000 ihmistä.
– Kiitos kuuluu kaikille kuusamolaisille. Ilman tekijöitä, osallistujia tai asian puolesta puhuneita ei tämä juhlavuosi olisi onnistunut, Manninen sanoo.