Paikallisuutiset

Pilkkisiikoja Pyhäjärvestä marraskuisena päivänä. Esa ja Eija Kaupin yhden reissun saaliskalat. Kuva: Esa Kauppi

Lutkutettu kärpäsentoukka, villisiankarva ja muita vinkkejä siikapilkille – näin saat kalaa

Jos jäätä riittää, kannattaa kaivaa pilkkivälineet pian esille, sillä isänpäivän seutua pidetään antoisimpina siianpilkkiaikana.

Parhaillaan on menossa siian pilkkimisen syyssesonki eli heti kun jää kantaa pilkkijän. Sesonkia jatkuu aina joulukuun alkuun saakka, jolloin siikojen otti hiljenee ennen kuin se alkaa taas voimistua keväällä huhtikuussa. Isänpäivän seutua pidetään antoisimpina siianpilkkiaikana.

Isäni Topin mietelause oli, että idästä ei tule muuta hyvää kuin aurinko aamulla ja yöksi sekin laskee länteen. Pilkkirintamalla idästä eli silloisesta Neuvostoliitosta tuli kyllä 1960-luvulla merkittäviä välineitä siian pilkkimiseen eli pieniä mormyskapilkkejä.

Siian pilkkimisessä mormyskat eli morrit ovat avainasemassa. Morrilla ja kärpäsentoukka syöttinä siian saanti pilkillä on todennäköisempää kuin isolla pystypilkillä. Kuusamon Uistin alkoi valmistaa mormyskoja 1970-luvulla ja ottavia olivat alusta alkaen hopeanväriset Siipikirput ja mustat Kirput.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pyhäjärven länsipää on antoisa siian pilkkipaikka myöhään syksyllä ja keväällä. Kuva: Markku Myllylä

Rukan mökkiläiset Esa Kauppi ja Eija Kauppi ovat vannoutuneita siian pilkkijöitä. Mökiltä on muutaman kilometrin matka vakiopaikkaan, Pyhäjärven länsipäähän. Viitostien parkkipaikalta on matkaa pilkkiapajille muutama sata metriä.

–Siian pilkinnässä pienet mormyskat ovat parhaita. Meidän kokemusten mukaan Lapin Morri on ottavin, sillä olemme Eijan kanssa onkineet parhaimpana päivänä yli 30 siikaa, kertoo Esa Kauppi.

Tämä siikamorri on kuusamolaissyntyisen Olavi Hentilän suunnittelema ja valmistama.

Pyhäjärvi on Esa Kaupin vakiopaikka siian pilkinnässä. Ottava pilkki on lapin morri ja syöttinä lutkutettu kärpäsentoukka. Kuva: Markku Myllylä
Pilkkivavan herkistin eli tärpin ilmaisija on tärkeä väline siikojen pilkinnässä ja myös muiden kalojen onginnassa silloin, kun ne ovat huonolla syönnillä.

Pilkkijät ovat ikuisia kokeilijoita, rakennellaan vapoja ja systeemeitä eri kalalajien pään menoksi. Pilkkivavan herkistin eli tärpin ilmaisija on tärkeä väline siikojen pilkinnässä ja myös muiden kalojen onginnassa silloin, kun ne ovat huonolla syönnillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aloitteluvaiheessa oli ongelmana siikapilkkivavan herkistimen materiaali. Viidakkorumpu tiesi nimittäin kertoa, että villisian karva on ihan mahtavan tehokas, ylivoimainen herkistin siikojen pilkinnässä.

Jollakin konstilla näitä töpselikuonon karvoja saatiin Kuusamoon. Minulle kaverit toivat niitä Tallinnasta. Siellä sijainneen riistaravintola Nordin villisian taljasta tehtyjen penkkien karvoista osa päätyi Kuusamoon. Niinpä herkistimiä päästiin vihdoin virittelemään.

Siikaherkistin tehdään villisian karvasta siten, että ohuempaan päähän tehdään solmulla pieni silmukka, jonka läpi ohut pilkkisiima kulkee. Solmu vahvistetaan pikaliimatipalla. Villisian karva on otollinen herkistimen raaka-aine, sillä se pitää kimmoisuutensa hyvin ja kestää jäätymistä.

Pilkkivapoja Esa Kaupin kalarepussa siian kalastukseen 2020-luvulla. Herkät kärjet on valmistettu filmisuikaleesta tai foamista. Kauppi kertoo, että jäykästä hammaslangastakin saa hätätilassa tehtyä herkistimen. Kuva: Markku Myllylä

Siian onkiminen on melkoista taidetta ja vaatii hyviä hoksottimia. Siika ottaa morriin hyvin varovaisesti ja lähtee nostamaan pilkkiä ylöspäin. Herkistimen karva taipuu ylöspäin. Tartutusnosto on osattava ajoittaa oikein. Ahven sen sijaan ottaa rajusti pilkkiin ja täräyttää herkistimet alaspäin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Siian pilkintä on välillä yksinäistä hommaa. Siikaparvi liikkuu paikasta toiseen ja saattaa kestää pitkäänkin, kun se on taas hollilla. Siika ottaa mieluusti morriin niin kauan kuin parven saa pysytettyä paikoilla.

Villisiankarvoista siirryttiin 1980-luvulla kameran filmin liuskasta tehtyihin herkistimiin. Nekin pelittävät hyvin, mutta ovat pakkasella herkempiä jäätymään. Nyt 2020-luvulla siikapilkkivapojen kärjen herkistimiä viritellään erilaisista muoveista ja foameista.

Minulla on vielä jäljellä pari villisiankarvalla viritettyä siikavapaa. Ne toimivat vielä 2020-luvullakin.

Siian suu on hempulia tekoa ja ylösotossa pitää olla varovainen, että morri ei irtoa siian suupielestä. Siialla on yläleuka pitempi, muikulla taas alaleuka pitempi. Kuva: Markku Myllylä

Kuusamossa siikoja saa pilkillä lähes jokaisesta järvestä, joissa siikaa on. Paikallistuntemus on eduksi, mutta syvyyskarttaa tutkimalla löytyy kyllä otollisia pilkkipaikkoja.

Tunnettuja siikapilkkipaikkoja ovat muun muassa Pyhäjärven länsipää, Ala-Kitkalla Kitkajoen Kiveskosken yläosa, Kirpistö Heikkilän kylässä kanavan ylä- ja alaosa, Kuontijärvi Salmisessa. Vettä parhaimmilla siika-apajilla on polveen asti.

Syöteistä paras on ”lutkutettu kärpäsentoukka”.

Syöttinä siian pilkinnässä on kärpäsen toukka ylivoimainen. Punainen on hyvä väri, luonnonvalkoinen pelittää myös.

– Syöteistä paras on ”lutkutettu kärpäsentoukka”, eli semmoinen, jota useat siiat ovat imeskelleet. Samalla toukalla saattaa saada kymmeniä siikoja, toteaa Esa Kauppi.

Rukajärvellä keväisin pilkitään siikoja villisiankärjellä varustetulla herkistimellä 0,5–2 metrin vesissä. Silimäkiven matalikko on hyvä siian pilkintäpaikka, mutta siellä saa olla varuillaan matikoiden kanssa. Ne nimittäin pyörivät matalikolla keväällä ja ottavat myös mormyskaan. Ohuet, 0,10–0,15 nylonsiimat eivät kestä matikan hampaissa.

Siian ottiajat pilkinnässä vaihtelevat sään mukaan. Aamusyönti on syksyllä hyvä ja keväällä iltapäivällä on tullut toisinaan hyvinkin siikoja. Kalastuspäiväkirjani mukaan paras päiväsaalis huhtikuussa Rukajärvellä kolmeen mieheen on ollut 82 siikaa. Ei kovin suuria kooltaan, semmoisia noin 150-grammaisia pannusiikoja kuitenkin.

Siian pilkkimisessä on Kuusamossa kaksi sesonkia. Marraskuu ja joulukuun alussa sekä loppukeväästä.

Ilmoita asiavirheestä