Mielipiteet

Mielipidekirjoitus: Nyt on aika panna Kuusamon eduskuntastrategia uusiksi

Vaalit olivat ja menivät kuusamolaisten kannalta kehnosti. Vaalitulos ja eri ehdokkaiden saamat äänimäärät kielivät myös vakavista ongelmista kuusamolaisten puolueiden sisällä. Tämä koskee lähinnä keskustaa, perussuomalaisia ja osittain muitakin. Vihreät ovat ajaneet toisinajattelijat hyvissä ajoin pois riveistään. Tuntuu vallan oudolta puolueissa häärivät yksinratsastajat, koska politiikka on jo määritelmällisesti yhteistyötä puolueen sisällä ja puolueiden välillä.

Lisäksi erikoisena piirteenä on ollut havaittavissa kilpailevien puolueiden nälvimistä, mikä ei ole eettisesti hyväksyttävää, vaikka sitä tapahtuu myös valtakunnan tasolla. Jos eivät omat kyvyt riitä, haetaan vahvistusta muiden nakertamisella. Jokainen levittäköön omaa agendaansa.

Kuusamolaisilla on ollut aina historiallinen taakka harteillaan. He pitävät itseään jotenkin erikoisina luojan luomina ja herra-kansana. Näin on ollut aina historia saatossa. Tämä strategia on pelittänyt aina niin kauan kuin Kuusamolla olla muihin lähikuntiin nähden riittävän suuri väestöpohja (äänestyspaino). Ajan myötä Kuusamon painoarvo on laskenut, mistä on ollut seurauksena tilanne, jossa ei enää saada omin voimin edustajaa Arkadianmäelle. Kuusamolainen ei usko muiden kuin itsensä etujaan ajamaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tässä onkin nyt kova paikka ja nöyrtymisen aihetta. Tilanteen tekee tulevaisuuden osalta todella hankalaksi Olga Oinas-Panuman yllätysvoitto. Istuvan kansanedustajan päihittäminen on tulevaisuudessa melko haastavaa. Tämä on nähty Pekka Aittakummun osalta, joka aikoinaan pääsi nippanappa eduskuntaan, mutta nyt istuu tukevasti palleillaan. Kuusamolaisten potentiaalinen naisehdokas tuskin tulee tulevaisuudessa saamaan ääniä Taivalkoskelta, Pudasjärveltä tms. alueilta. Kuusamosta ei tule näiden vaalien jälkeen löytymään ehdokasta, jonka varaan voisi rakentaa läpimenoa.

Kainuu on siinä suhteessa erikoinen alue, että he saavat aina ehdokkaansa läpi puoluerajoista riippumatta. Vaikea on Kuusamon mennä tarjoamaan lähikunnille omaa ehdokasta yhteistyökuviona, sillä sen aika on nyt mennyt. Olga ajoi kuusamolaisten ohi.

Tuskinpa kuusamolaisista löytyy niin paljon yhteistyökykyä, että he asettautuisivat kaikki yhden ehdokkaan taakse puoluekannasta riippumatta. Tämä edellyttäisi nöyryyttä, luottamusta ja vastaantulemista jo kunnallispolitiikassa. Tätä kummajaista ei ole nähty vielä. Kuusamolaisten poliitikkojen ambitiot ovat usein itsekkäitä, mikä ei kuulu politiikan määrittelyyn. Seutukunnan etu pitäisi olla ensisijassa myös valintatilannetta suunniteltaessa. Pitäisi olla myös pitkän tähtäimen strategiaa, eikä nykyhetkeen tuijottamista. Ei sillä ole nykypäivänä merkitystä, kenen vuoro ja kuka on pitkällä puoluetyöllä ehdokkuuden ansainnut. Joskus tuntuu siltä, että vielä Nilonkankaan hautuumaan arkunlaskiaisissakin kuuluu huuto ja käden heilutus: ”Hei, minä vielä täällä, muistatteko..”

Jorma Kananen