Mielipiteet

Mielipidekirjoitus: Selkäänpuukottaminen työpaikalla

Ihminen voi omalla käyttäytymisellään tuottaa paljon ongelmia. Vakavimmasta päästä löytyvät perheväkivalta ja alkoholismi, jotka tekevät kodeissa tuhojaan. Vaikutukset näkyvät ja tuntuvat pahimmillaan koko elämän ajan psykologisella tasolla. Valitettavan monella työpaikalla samanlaista tuhoa aiheuttaa selkäänpuukottaminen.

Yksilön epäasiallinen käyttäytyminen levittää pahoinvointia ympäristöömme. Sille on ominaista se, että yksilö ei kykene itse muuttamaan toimintatapojaan. Tarvitaan ensimmäiseksi ongelman tunnistaminen. Vasta sitten on mahdollista hakea apua. Ammattitaitoisestakaan avusta ei ole hyötyä, mikäli kuntoutumisprosessissa ei herää hoitomyönteisyyteen. Se on välttämätöntä tiellä toipumisorientaatioon.

Työpaikoilta siirrytään lähiaikoina pikkuhiljaa kesälomille. Monelle se voi olla suuri helpotus, kun taakse jää selkäänpuukottaminen - selän takana pahan puhuminen ja työpaikalla syntyvää klikkiytyminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Useimmat meistä ovat työurallaan joutuneet selkäänpuukottajan uhriksi. On tärkeää, että ongelmaan puututaan. Kuten edellä kerroin, selkäänpuukottaja ei kykene muuttamaan käyttäytymistään omatoimisesti, varsinkin jos hän kokee hyötyvänsä toiminnallaan.

Professori Robert I. Sutton kirjoittaa Työpaikan kusipäät -kirjassaan seuraavasti:

“Selkäänpuukottaja on vaarallisin kusipäätyyppi, koska hän esittää olevansa puolellasi, kunnes ei enää tarvitse sinua. Sitten hän iskee puukon lapojesi väliin. Hän on salakavalan strateginen kusipäämäisyydessään.”

Selkäänpuukottaja ei piittaa, kuinka hänen käyttäytymisensä vaikuttaa muihin. Hän ajattelee vain itseään. Hän haluaa käyttää valtaa. Hän on alitajunnassaan epävarma omasta statuksestaan tai työsuorituksestaan. Selkään puukottamalla hän yrittää kiinnittää huomiota muiden puutteisiin tai virheisiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Selkäänpuukottaja toimii kuten koulukiusaaja. Hän tarvitsee tukea työyhteisöstään. Tahtoen tai tahtomattaan työyhteisö roolittuu. Kiusaamiseen liittyviä rooleja ovat kiusatun ja kiusaajan lisäksi apurin, kannustajan, puolustajan ja hiljaisen hyväksyjän roolit. Millaiseen rooliin asetumme?

Ei kannata antaa periksi, muuten selkäänpuukottaja jatkaa toimintaansa. Monella työpaikalla on epäasialliseen käyttäytymiseen liittyvät toimintatavat kirjattuna. Uhrin apuna ovat myös esimiehet ja työsuojelu.

Tarmo Raatikainen,

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja