Kulttuuri

Nepaliin viedään toivoa – köyhän aasialaismaan naisten elämä pääsee esille Kuusamon kirjastossa olevassa näyttelyssä

– Ihmiset tarvitsevat tiettyyn rajaan asti apua ja siitä voimaannutaan tekemään itse. Nepalissa 40 vuotta lähetystyötä tehnyt Kirsti Kirjavainen on tuonut Kuusamon kirjastoon värikkään näyttelyn, jossa esitellään työtä Nepalin vuoristoseutujen naisten, tyttöjen sekä vammaisten parissa.

– Asenteet tyttöjä ja vammaisia kohtaan ovat muuttuneet sataprosenttisesti siitä, kun menin Nepaliin, kertoo Kirsti Kirjavainen pitkästä kokemuksestaan. Hän on ollut maassa Suomen Lähetysseuran työntekijänä ja tehnyt työtä pääasiassa Pohjois-Nepalin syrjäisissä lääneissä, lähellä Tiibetin rajaa.

– Yksi tärkeä sana on toivo ja siinä periaatteena yhteistyö. Toivon vieminen on tärkeää, ei sellainen epärealistinen toivo, vaan todellinen toivo siitä, että asiat voivat muuttua, vakuuttaa Kirsi Kirjavainen. Toivo -sana toistuukin näyttelytauluissa useasti.

– Ihmisten täytyy saada itse osallistua. Silloin he huomaavat, että asia on “heidän”. Työ on pitkäaikaista, kymmenestä viiteentoista vuoteen, ennen kuin tuloksia saadaan. Tällä tavalla pienellä rahalla saadaan suuria aikaan, Kirjavainen miettii.

Naiset ovat Kirjavaisen mukaan lähetystyössä tärkeässä asemassa Nepalissa. Kun nainen on koulutettu, hän haluaa, että tytärkin saa koulutuksen ja sitä kautta asia tulee koko perheen hyödyksi.

– Muutama esimerkki työstä on 100 kyläkätilön kouluttaminen maaseuduille ja puiden istutus. Ennen nainen synnytti yksin navetassa, koska veri oli saastaista. Vielä 2000 -luvun alussa lapsikuolleisuus oli suuri, mutta nyt koulutuksen myötä asia on muuttunut, kertoo Kirsti Kirjavainen.

Ilmastonmuutos on asia, minkä Kirjavaisen mukaan Nepalissa kaikki havaitsevat. Naiset ovat myös ilmastonmuutoksen torjumisessa tärkeässä asemassa.

– Yhdessä läänissä naiset istuttivat 390 hehtaaria metsää, kertoo Kirjavainen. Myös vanhojen kasvien viljelyn elvyttämisellä taistellaan ilmastonmuutosta vastaan.

Nepalissa on koulutettu nyt 15 vuoden aikana n. 2000 vammaista ammattiin, kandeiksi, maistereiksi yms. Heillä on viiden kuukauden työharjoittelu ennen varsinaista työsopimusta. Näin työnantaja huomaa, että heistä todellakin on siihen työhön.

– Tärkeintä on, ettei koulutusta jätetä kesken, vaan että se jatkuu ammattiin asti. Ennen vammainen lapsi oli perheelle häpeä ja häntä piiloteltiin, Kirsi Kijavainen kertoo

Kirjavainen on nyt jo eläkkeellä lähetystyöntekijän työstä, mutta kuten hän itse sanoo, ei sitä työtä niin vain jätetä. Hän on itse ottanut kaikki näyttelyn valokuvat ja aikoo jatkaa kuvaamista Nepalissa edelleen.

– Se on minulle toinen kotimaa. Olin siellä vapaaehtoistyöntekijänä kolme kuukautta ennen vuodenvaihdetta, ja menen uudelleenkin, hän toteaa.

Kestävä kehitys on sanapari, mitä siellä on pyritty noudattamaan, ja sitä hän toivoo Nepaliin edelleen. Hän haluaa mennä sinne itse ja todeta, mitä jää jäljelle, kun hankkeet, joissa hän oli itse mukana, ovat siellä loppuneet.

– Kastilaitoksen minä haluaisin sieltä pois, en ole heidän uskontojaan viemässä, vakuuttaa Kirsti Kirjavainen lähetystyöntekijän työnkuvasta nykypäivänä.

Kirsti Kirjavainen kierteli Kuusamon kouluissa kertomassa elämästä Nepalissa ja tapasi kuusamolaisia rippikoululaisia.

– Kuusamon evankelisluterilainen seurakunnan nuorisotyö tukee Nepalin vammaistyötä, kertoi mukana kulkenut seurakunnan lähetyssihteeri Pirkko Jaurakkajärvi seurakunnan yhteydestä Nepaliin.

Nepal on yksi Aasian köyhimmistä maista. Suurimmat uskonnot ovat hindulaisuus ja budhalaisuus. Lähetysseura edistää muiden avutusjärjestöjen tavoin alakastisten, entisten maaorjien, siirtotyöläisten sekä eri etnisten vähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa.