Opas pikalainojen vertailuun: löydä paras tarjous omiin tarpeisiisi
Vertailemalla tuotteiden ja palveluiden hintoja voi usein saada aikaiseksi isojakin säästöjä. Esimerkiksi marketeissa suomalaiset vertailevat hanakasti eri tarvikkeiden hintoja saadakseen aikaan edes pieniä säästöjä. Joidenkin tuotteiden ja palveluiden hintoja ei kuitenkaan voi vertailla vain silmäilemällä nopeasti, joten moni tyytyy tekemään hankinnan vain sen perusteella, mikä sattuu ensimmäisenä vastaan tulemaan.
Eri pankkien tarjoamien lainojen vertailu on pitkään ollut hankalaa. On pitänyt varata tapaamisaika, keskustella lainaneuvojan kanssa pitkäänkin ja jäädä odottaman lainapäätöstä. Lisäksi eri pankkien lainatarjoukset eivät ole olleet täysin vertailukelpoisia keskenään kustannusten ja lainaehtojen puolesta. Nykyisin lainojen vertailu on kuitenkin helppoa netissä.
Aloita määrittämällä rahantarpeesi tarkasti
Ensimmäinen askel pikalainojen vertailussa on ymmärtää, kuinka paljon rahaa todella tarvitset. On myös hyvä ymmärtää, kuinka nopeasti pystyt maksamaan lainan takaisin. Sopivan lainan etsiminen on hyvä aloittaa, kun olet pohtinut etukäteen haluamasi lainan määrän sekä takaisinmaksuajan.
Ennen lainan hakemista olisi myös hyvä pohtia tarkasti lainan käyttötarkoitusta. Käytätkö rahan esimerkiksi keittiön remontointiin, autoilusta aiheutuviin kuluihin tai lasten harrastuskuluihin. Oman taloudellisen tilanteen vakautta olisi myös syytä pohtia, sillä lainaa joutuu tyypillisesti maksamaan useita kuukausia tai vuosia takaisin. Lainan takaisinmaksuun vaikuttaa oleellisesti myös se, onko sinulla aiempia velkoja kontollasi. Uutta lainaa ei pidä ottaa, jos se vaarantaa taloudellisen tilanteesi.
Vertaile eri yhtiöiden lainatarjouksia
Oman rahantarpeesi ja taloudellisen tilanteesi määrittämisen jälkeen voit siirtyä vertailemaan eri pankkien tarjoamia lainoja. Vertailemalla tarjouksia voi usein säästää kymmeniä ja satoja euroja. Vertailun voi tehdä itse tai käyttää siihen erikoistunutta palvelua hyödykseen.
Vippi.org on kotimainen palvelu, jossa pikalainojen vertailu on tehty mahdollisimman helpoksi. Palvelussa on mahdollista kilpailuttaa eri yhtiöiden tarjoamat pikalainat noin 10 minuutissa. Voit valita haluamasi lainasumman sekä takaisinmaksuajan ja täyttää lainahakemuksen. Tämän jälkeen palvelu kilpailuttaa Suomessa pikalainoja tarjoavien yhtiöiden lainatarjoukset muutamissa minuuteissa.
Saat nähtäväksesi edullisimmat lainatarjoukset, joita sinun tiedoillasi on tällä hetkellä saatavilla. Lainatarjoukset ovat siis henkilökohtaisia ja perustuvat lainahakemuksessa syöttämiisi tietoihisi. Voit vertailla vielä kaikessa rauhassa tarjouksia keskenään ja valita niistä itseäsi eniten miellyttävän. Mikäli jostain syystä lainatarjoukset eivät miellytä, ei niistä ole pakko hyväksyä yhtäkään.
Kotimainen Vippi.org tarjoaa mahdollisuuden vertailla pikalainoja maksutta ja ilman sitoumuksia. Palvelun käytöstä ei tarvitse maksaa mitään ja lainahakemuksen voi täyttää ilman sitoumusta hyväksyä yhtäkään lainatarjousta. Palvelun käyttö onkin riskitön tapa vertailla pikalainoja omilla tiedoillaan. Pankit myöntävät lainaa aina perustuen hakijan tietoihin, joten pelkkiä nimelliskoroja ja markkinointimateriaaleja vertailemalla ei saa kunnollista kuvaa lainan kuluista.
Tutki lainaehtoja ennen päätöstä
Ennen lainasopimuksen allekirjoitusta tutki vielä lainaehdot huolella. Lainaehtojen ymmärtäminen on olennaista siinäkin mielessä, että eri lainantarjoajilla on erilaiset ehdot, mukaan lukien korot, maksuajat ja muut maksut. On tärkeää ymmärtää ehtojen eroavaisuudet, kun vertailet pikalainoja.
Korko on tyypillisesti tärkein yksittäinen tekijä lainan kokonaiskustannuksissa. Korot voivat vaihdella suuresti eri vippien välillä. Markkinointimateriaaleissa kerrottu nimelliskorko ei välttämättä kerro koko totuutta lainan kustannuksista. Huomio on sen sijaan parempi kiinnittää todelliseen vuosikorkoon, johon on laskettu mukaan kaikki lainan kustannukset, kuten mahdolliset tilinhoitomaksut. Vertailemalla pikalainoja Vippi.orgissa voit vertailla eri lainojen kustannuksia ja todellisia vuosikorkoja helposti keskenään.
Ota lainaa vain luotettavilta tahoilta
On aina hyvä tapa tutustua lainantarjoajan saamiin palautteisiin ennen lainasopimuksen hyväksymistä. Kannattaa siis tutustua yrityksen saamiin palautteisiin netissä ja perehtyä siihen, millaisia arvosteluja yritys on saanut.
Lainan ottaminen on aina iso päätös, joten haluat varmasti olla tekemisissä vain sellaisen yrityksen kanssa, jonka tarjoama vippi ei sisällä piilokuluja ja jolla on myös nopeasti vastaava asiakaspalvelu. Vippi.org tekee yhteistyötä vain luotettavien rahoitusyhtiöiden ja pankkien kanssa, joten sen käyttäminen on myös hyvä tapa varmistaa lainanantajan luotettavuus ja turvallisuus.