Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Kauhun aika

Toinen maailmansota tuli Koillismaan asukkaita hyvin lähelle.

Isät, veljet, kihlatut ja aviomiehet lähtivät rintamalle. Monet eivät palanneet, ja palaajista useilla oli sotavammoja kehossaan. Vielä useammalla kaihersivat sota-aikaiset sirpaleet mielessään. Sodan helvetistä kukaan ei palaa täysin ehjänä.

Sotavuosina huoli oli molemminpuolinen, läheisillä rintamalla olevasta ja isänmaata asein puolustavalla kotiväen pärjäämisestä. Kun miehet olivat rintamalla, naisväen oli tartuttava heidän töihinsä omien askareidensa lisäksi. Lastenkin oli otettava osaa kotirintaman ponnistuksiin. Työ pienestä pitäen oli toki tuttua sota-ajan lapsille, mutta maailmanpalon aikana jokaista päivää varjosti epävarmuus ja pelko.

Lapsuus sodan varjoissa jättää jälkensä. Elämän ensimmäisiä vuosia on eletty oloissa, joissa koti on pitänyt jättää kahteenkin kertaan evakkoon lähtiessä. On eletty vieraiden ihmisten nurkissa ja kotipihaan palatessa on tavattu tuttu paikka tuhoutuneena ja vieraiden ihmisten turmelemana. Kaikilla ei ollut paluuta kotiin, sillä rajaseudun kyliä jäi 1944 rauhassa luovutettavaksi määrätylle alueelle.

Ensin paettiin talvisodan hyökkäävän vihollisen tieltä. Tavaroita ei välttämättä ehditty pelastaa mukaan. Moni koti poltettiin, ettei hyökkääville neuvostojoukoille jäisi rakennuksia, joihin asettua. Mille on mahtanut tuntua toisten koteja polttamaan määrätyitä sotilaista? Mille paenneesta perheestä, kun loimotus taivaalla on palava kotikylä?

Saksalaiset sotilaat olivat näkyvästi läsnä Koillismaalla. Saksalaiset aseveljet taistelivat pohjoisella rintamalla venäläisiä vastaan. Suomi ja Koillismaa todistivat Kolmannen valtakunnan laajentumispolitiikkaa. Kun saksalaisten joukkojen huoltoliikennettä varten ryhdyttiin rakentamaan kenttärataa, oli rata tarkoitus ulottaa aina Kiestinkiin saakka ja Suur-Suomen toteutuessa liittää kenttäradalle suunniteltu jatko Suomen rautatieverkkoon.

Kenttärata sai nimekseen Kuolemanrata. Rataa rakentavien vankien olot ja kohtelu järkyttivät monia Koillismaan ihmisiä. Radan reitti on edelleen hahmotettavissa maastossa ja siihen liittyvien rakennelmien jäänteet muistuttavat raskaasta ajasta, jolloin seutu oli suurvaltapolitiikan näyttämönä. Radanrakentajien ihmisarvo tallautui radan penkkaan. Suursodan kurimukseen joutuneiden viimeinen leposija on Kuolemanradan varrella.

Jatkosodan päättänyt rauha edellytti saksalaisten aseveljien häätämistä. Lähtiessään saksalaiset kylvivät tuhoa. Taas kodit paloivat. Siksi Kuusamon keskustassa ei ole vanhoja rakennuksia. Saksalaisten sijaan tulivat venäläiset sotilaat, joskin heidän aikansa seudulla jäi lyhyeksi.

Rajaseudulla siviilit eivät olleet turvassa. Pelättiin rintamalinjojen ulkopuolella liikkuvia vihollisia: desantteja ja partisaaneja. Partisaanit iskivät taloihin ja arkisissa askareissaan ulkona ahkeroivien ihmisten kimppuun. He surmasivat siviiliväestöä, myös lapsia.

Ei ole ihme, että Ukrainan sota nostaa suomalasilla tunteita pintaan, ikäihmisillä omakohtaisia muistoja.

Keskuudessamme elää vielä iäkkäitä ihmisiä, jotka muistavat sodan kauhut omakohtaisesti. Ei ole ihme, että Ukrainan sota nostaa suomalasilla tunteita pintaan, ikäihmisillä omakohtaisia muistoja. Tilanne herättää pelkoa ja epävarmuutta, mutta myös myötätuntoa Ukrainasta paenneita kohtaan.