Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Koulun päättäjäiset ovat parhaita juhlia
Koulujen päättäjäiset ovat juhla, mitä voi vain haikeudella muistella lapsuudesta ja nuoruudesta. Yhden kouluasteen päätös on aina yhden aikakauden loppu, mutta samalla jonkin uuden ja jännittävän elämänvaiheen alku.
Varsinkin lukion ja ammattikoulun päättyminen on merkittävä päätöspiste, jolloin nuori viimeistään siirtyy lapsuudesta aikuisuuteen. Kun oppivelvollisuuden täyttävä opintourakka on valmis, on edessä todennäköisesti lapsuudenkodista omilleen muuttaminen.
Jatko-opintopaikkaa lähdetään usein tavoittelemaan uudelta paikkakunnalta. Ensin edessä on pääsykokeet, jännitys, uuden asunnon etsintä ja muutto. Itse pehmensin omilleen laskeutumista hakemalla parhaan ystävän kanssa samaan ammattikorkeakouluun ja muuttamalla yhteiseen opiskelija-asuntoon. Se oli oikein toimiva ratkaisu ensimmäiseksi korkeakouluvuodeksi.
Opiskelijoiden soluasuminen on kokenut sittemmin melkoisen inflaation, kun moni opiskelijakin asuu mieluummin yksiössä kuin jakaa keittiön ja kylppärin kämppisten kanssa. Varmaan yksiöitä löytyy nyt opiskelija-asunnoistakin enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.
Opiskelija-asunnoissa on ehdottomasti puolensa, kun ympärillä asuu samassa elämäntilanteessa olevia, muualta uuteen kaupunkiin muuttaneita nuoria aikuisia. Parhaimmillaan luokkakaverit löytyvät naapurustosta, jolloin yhteydenpito tiivistyy heti lukuvuoden alusta. On helppo järjestää juhlia, lähteä yhdessä harrastuksiin ja jopa opiskella yhdessä.
Yhteisöllisyys on opiskelija-asumisessa parasta. Isommassa opiskelijakaupungissa eri alueilla oman omat identiteettinsä. Esimerkiksi Vaasassa kuuluttiin aikanaan Ahventien jengiin, asuttiin Olympian ghetossa, yliopiston puutaloidyllissä tai keskustan “parhailla paikoilla”.
Ammattiin valmistuvat hyppäävät vielä ylioppilaita suuremman loikan kohti aikuisuutta, jos eivät ole sitä jo tehneet ammattikouluun mennessään. Koulut on yhdeltä erää käyty ja työelämä odottaa. Ehkä töiden perässä ei tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle ja harjoitteluiden kautta työpaikkakin saattaa olla jo tuttu.
Oman talouden pyörittämisessä on opeteltavaa, mutta taloudellisesti se lienee helpompaa palkkatulon turvin kuin Kelan opintorahoilla.
Yhtä kaikki valtavasti onnea kaikille valmistuville ja seuraavalle luokka-asteelle siirtyville. Nauttikaa valmistujaisista ja koulun päättäjäisistä, ne ovat ainutkertaisen hienoja juhlia.