Pääkirjoitukset

Kuusamon Seudun toimittaja Mirkku Halonen. Kuva: Hanna Rautio

Pääkirjoitus: Sivut auki miehen mieleen

Iijoki-sarja oli kirjoittajalleen jättiläismäinen urakka, 26 teosta ja liki 17000 sivua. Kalle Päätalo eli omaelämäkerrallisen romaanisarjan kirjoittamisen kautta elämäänsä uudelleen. Hän kirjasi tarkasti arkiset toimet niin rauhan kuin sodan töissä sekä arjen katkaisevat pienet ja suuremmat sattumukset. Päätalo kertoi romaanihenkilönsä Kalle Päätalon kautta myös mielessään liikkuneista ajatuksista.

Päätalo on jo pitkään saanut arvostusta työn kuvaamisestaan. Yksityiskohtaiset, rauhalliseen tahtiin etenevät kuvaukset metsätyömailta ja uitoista tai maatalouden vuotuisista puuhista Päätalon perheen pienellä kotitilalla Taivalkoskella ovat käyneet lähteiksi kansatieteen tutkijoille. Lukijoiden vanhempi polvi tunnistaa kirjoista töitä ja työvälineitä, jotka ovat joko nuoruudesta omakohtaisesti tuttuja tai joista vielä vanhempi sukupolvi oli kertonut. Nuoremmille lukijoille avautuu menneiden sukupolvien aineellisesti vaatimaton, työteliäs maailma, jossa jokapäiväinen leipä oli päivittäisten ponnistusten takana.

Päätalojen kotona arvostettiin työtä. Isä-Herkon mielestä kirjoitusharrastukset olivat turhia, mölläreitä. Näin Hermanni Päätalo kutsui kaunokirjallisia teoksia. Riitu-äiti ymmärsi poikansa halua tarinoiden kirjoittamiseen ja antoi luvan hankkia Mika Waltarin kirjan Haluatko kirjailijaksi. Kallen haave sai kirjassa konkreettisen muodon ja opus seurasi hänen repussaan matkalla Kallioniemestä maailmalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tarinankerronnan taimi lienee kasvanut jo pienessä Kallessa, joka oli hyvin likinäköinen. Kuullut tarinat jäivät elämään hänen mielessään. Kirjoittamisen aika tuli myöhemmin.

Äiti Riitu varoitteli sotaväkeen lähtevää poikaansa enemmän häpeään joutumisesta kuin sodan vaaroista. Kalle Päätalon jatkosotaan tuli dramaattinen käänne vaikeasta haavoittumisesta. Haavoilta ei välttynyt mielikään. Pienestä, kierosilmäisestä ja likinäköisestä, tyttöjen vieroksumasta pojasta oli kasvanut naisten seuraan yritteliäs nuori mies. Heiloja riitti, mutta myös takaiskuja rakkauden rintamalla. Kalle Päätalo kirjoitti karvaat pettymyksensä auki siinä missä seurustelunsa ja satunnaiset intiimit seikkailunsa, joiden seurauksia jouduttiin hoitamaan sotilassairaalassa.

Kalle Päätalon teksti kertoo hyvin paljon arvoista, asenteista ja aikansa moraalikäsityksistä.

Kalle Päätalon teksti kertoo hyvin paljon arvoista, asenteista ja aikansa moraalikäsityksistä. Nämä paljastuvat erityisesti silloin, kun tarinan aiheena ovat vaiettavien puolelle kuuluvat asiat kuten seksuaalisuus tai mielenterveys.

Päätalon perhe joutui Kallen lapsuudessa taloudellisesti ahtaalle Hermanni Päätalon sairastuttua psyykkisesti. Kalle itsekin oli aikuisiällään psykiatrisessa hoidossa. Avasiko hän kirjoissaan sivut miehen mieleen siksi, että oli tavallista herkemmin tunteva ihminen? Vai ajatteliko hän, että häpeän raja on velvollisuus ylittää myös kirjoittamalla? Olihan lapsuudenperheen elämäntilanne ollut julkisen ruodinnan aiheena Päätalojen joutuessa turvautumaan kunnan jauhoihin perheenpään sairauden takia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kalle Päätalolla oli harras toive saada elää niin kauan, että omaelämäkerrallinen tarina tulee valmiiksi ja saada nähdä tyttäriensä kasvavan aikuisiksi. Aina uusi lukijoiden odottama tiiliskiven paksuinen kirja valmistui markkinoille isänpäivän ja joulun paketteihin käärittäväksi.