Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Keppiä vai porkkanaa?

Mitä teet työksesi? Kysymme tämän liki ensimmäisenä uusilta tuttavuuksilta. Ammatti määrittää meistä paljon. Sen mukaan meillä Suomessa jaetaan ihmiset yhteiskuntaluokkiin. Tiedän, yhteiskuntaluokasta puhuminen ei ole ihan korrektia, mutta tämän ääneen sanomattomien käytäntöjen koodiston huomaa kyllä viimeistään silloin, kun sen sääntöjä rikkoo. Meillä on tietyt odotukset siitä, miten ylempi toimihenkilö tai asiantuntija puhuu ja pukeutuu, mikä on hänen mielestään arvostettavaa ja miten hän äänestää.

Samalla tavalla tunnistamme uuden tuttumme duunariksi, vaikka hän onkin jättänyt työasunsa työmaan pukukaappiin. Ylempi toimihenkilö ei tänä päivänä välttämättä tienaa sen paremmin kuin duunari. Ammattilaisia molemmat kelpo kuukausipalkkoineen.

Syvempi kuilu kuin työhaalariin pukeutuvien ja valkokauluksia käyttävien välillä on nykyisin vakinaisen, täysiaikaisen työpaikan saavuttaneiden ja niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa sinnittelevien välillä. Työsuhteet ovat määräaikaisia pätkiä tai sopimus on niin sanottu nollatuntisopimus. Olet aina velvollinen olemaan valmiina, mutta itse työstä ei ole takuita. Monilla toimialoilla on tarjota vain osa-aikaisia töitä. Osa vajaata työaikaa tekevistä haluaa mieluummin kokoaikaisen työn, mutta kaikille täysi työviikko ei eri syistä sovi. Yksi ylivoimaisen tärkeä syy on perhe, varsinkin yhden huoltajan perhe.

Opiskelutoverini sai töitä suurelta hotelli- ja ravintolaketjulta. Hän on yhden lapsen ainoa vanhempi. Pikku koululainen meni iltaisin yksin nukkumaan. Se särki iltavuorossa perheen leipää tienanneen äidin sydäntä. Onneksi löytyi elämäntilanteeseen paremmin sopiva työpaikka. Tämä opiskelutoverini on neuvokasta, säästäväistä ja selviytyvää ihmislajia. Ja ahkeraa.

Istuva hallitus on ottanut silmätikuikseen ihmiset, jotka eri syistä sekä käyvät töissä, että saavat tulonsiirtoja kuten asumistukea tai soviteltua päivärahaa. Hallitus lienee laskenut, että ankaran kepin tarjoaminen osapäivätyötä tekeville on taikasauva, jolla heidät saadaan oitis kokopäiväisesti tienaamaan. Valitettavasti lopputulema on toinen. Pienituloinen osa-aikalainen on kauhuissaan, miten varat riittävät elämiseen ja yhteiskuntatieteilijät pelkäävät, että kiristyvässä tilanteessa etuuksien käyttö ei vähene. Ne vain vaihtuvat siihen viimesijaiseen eli toimeentulotukeen.

Emme voi olettaa, että ansiotaso matalapalkka-aloilla on lähdössä nopeaan nousuun. Nämä alat ovat lisäksi naisvaltaisia, ja monella työikäisellä naisella vastuu lapsista pääasiallisesti tai yksin. Tulonsiirrot mahdollistavat sen, että pienipalkkaisesta yhden vanhemman perheestä käydään töissä. Työ on meille tietenkin ensisijaisesti toimeentuloa, mutta on se muutakin. Se on työpaikan sosiaalisia kontakteja. Se on arvokkuuden tunnetta siitä, että on tarpeellinen yhteiskunnan jäsen. Se on, tai sen ainakin pitäisi olla toimintaa, jossa ihminen saa toteuttaa omia vahvuuksiaan. Se raamittaa ja motivoi arjen.

Työssäkäynnin tulisi aina olla kannattavampaa kuin eläminen tulonsiirroilla. Tästä asiasta olen käsittääkseni samoilla linjoilla hallituksemme kanssa, mutta uudistusten hengestä olen toista mieltä. Viime viikonloppuna Perussuomalaisten puoluekokouksessa sanallista ruoskaa heiluttanut puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Riikka Purra käytti ilmaisua ”mielenosoituksista ja kadulla makaamisesta nauttiva ideologisesti työtön supisuomalainen”. En tunnista tuosta kuvauksesta suomalaista työnhakijaa. Voi olla, että meillä on riesanamme pieni, mutta näkyvä elämäntapatyöttömien populaatio. Ehkäpä he elelevät vanhempiensa avokätisin avustuksin.

Useimmat työnhakijat haluavat töihin, jos vain pystyvät. Kaikki työnhakijat eivät ole työkykyisiä. Pitkäksi ajaksi työelämän ulkopuolelle ajautuminen vie työkyvyn. Palveluja tarvitaan työkyvyn palauttamiseen tai työkykynsä menettäneen ohjaamiseen oikeiden palvelujen piiriin. Monella on jäljellä osa työkykyä ja työelämässä paljon annettavaa.

Kaikkien kynnelle kykenevien työpanos tarvitaan lähitulevaisuudessa. Monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen on olemassa yksinkertaisia ratkaisuja vain populistisessa puheessa. Porkkana voi enemmän ja kestävämmin tuloksin kuin keppi.