Tapahtumajutut

Porot kisaamaan Torankijärven jäälle – Porocupista parhaimmat Kuninkuusajoihin

Kuusamossa ratkotaan 25.–26.3. viidennessä ja kevään viimeisessä Lynx poro cup -kisassa Inarin Porokuninkuusajoihin lähtijät sekä myös tämän kevään cupin voittaja.

Kuusamon kisat järjestetään Torankijärven jäällä, melkein kaupungin keskustassa. Järjestävän tahon, Koillis Ajoporon sihteeri Tiina Kilpivaara muistuttaa, että tällä kertaa käynti kisapaikalle on Jatantien kautta. Aiemmin jäälle mentiin Hotelli Kuusamon sivusta. Torankijärvellä on porokisoja pidetty jo 1980 -luvulta lähtien, joten paikka on monelle tuttu.

Vuonna 2022 yksi Porocupin osakilpailu käytiin Sallassa, Kuusamossa oli välivuosi. Kuva: HANNA RAUTIO

Lauantaina ajetaan sekä kuuman että yleisen sarjan alkuerät. Sunnuntaina ratkotaan yleisen ja kuuman sarjan välierät, juniorisarjan yksittäis-, sekä pariajo sekä yleisen ja kuuman sarjan finaalit. Kilpailtava matka porokisoissa on 1000 tai 2000 metriä ja vauhti voi nousta jopa 60 kilometriin tunnissa.

Kainuun Ammattiopiston opiskelijat ovat järjestämässä lapsille omaa ohjelmaa lauantaisen kisapäivän ajaksi. Lisäksi alueella palvelee perinteiseen tapaan kanttiini.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kyllä me ollaan tilattu aurinkoa siksi viikonlopuksi, mutta ei ne toiveet ihan aina toteudu, miettii Tiina Kilpivaara tulevan kisan puitteita. Hän kertoo, että myös Rukalle on viestiä viety porokisoista. Jospa sielläkin matkailijat innostuisivat tästä vauhdikkaasta tapahtumasta. Tiina Kilpivaara muistuttaa vielä, että kisoihin on vapaa pääsy. Poroja odotetaan Kuusamon osakilpailuun noin 150.

Porocup-kisoja järjestetään kevättalvella viidet ympäri poronhoitoaluetta. Cupeissa eniten pisteitä kerännyt nimetään Porocupin voittajaksi ja 24 kuuman sarjan parasta pääsee tavoittelemaan porokuninkuutta pääsiäisenä Inarinjärvelle.

Kolmen porocup -kisan jälkeen pisteissä johtaa Esa Kalevan ja Reijo Kenttälän omistama Sämpylä, joka nappasi porokuninkuuden Inarissa viime vuonna.

Inarissa pidettävien kaksipäiväisten Porokuninkuusajojen ohjelmaan kuuluvat myös mm. suopunginheittokisat ja porohuutokauppa.