Ihmiset 

Murtovaaran koululla olevassa 100 taulun galleriassa on heinäkuun ajan nähtävillä viiden naivistitaiteilijan töitä. Taiteilija Esa Leppänen esittelee maalauksiaan ja veistoksiaan. Kuva: Markku Myllylä

Sadan naivistisen taulun galleria Murtovaarassa saa suun messingille

Aiheet vaihtelevat arkisista asioista kuten kotikissan ajatuksista koirista ja päinvastoin aina huikaiseviin moottoripyöräveistoksiin. Galleria on avoinna heinäkuun ajan.

Vuodesta 2010 lähtien Etelä-Kuusamossa Murtovaaran vanhassa koulussa on ollut nähtävillä mielenkiintoista taidetta. ITE-taiteilija Esa Leppänen pitää esillä sadan taulun galleriassa tekemiään naivistisia maalauksia ja hitsaamalla metallista ja muusta uusiomateriaalista tehtyjä metalliveistoksia.

Heinäkuun ajan Murtovaaran galleriassa Hossan tien varrella on esillä viiden taiteilijan naivistista ja osin realististakin taidetta. Mukana ovat taiteilijat Maija Kanerva (grafiikka ja linopiirrokset), Juha Rikhard Käkelä (eläinaiheiset puuveistokset), Kyllikki Lahtinen (maalaukset), Tarja Rinta (akryylimaalaukset) ja Esa Leppänen (maalaukset ja metalliveistokset).

Murtovaaran galleriassa ovat seinät ja hyllyt täynnä mitä mielenkiintoisempia maalauksia ja veistoksia. Silmät suitsirenkaina joutuu ihmettelemään, mistä ITE-taiteilijat ovat ammentaneet aiheensa. Niin riemastuttavia taideteokset ovat, että pakostakin menee suu messingille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aiheet vaihtelevat arkisista asioista kuten kotikissan ajatuksista koirista ja päinvastoin aina huikaiseviin moottoripyöräveistoksiin. Monenlaisia humoristisia eläinaiheisia metalliveistoksia löytyy aina possuista lehmiin ja siltä väliltä.

Pihalla on myös isompia veistoksia, tähän aikaan ajankohtainen on moottoripyörällä marjaan menevä henkilö kumisaappaineen ja poimureineen.

Esa Leppänen kertoo, että hän maalaa tauluja vielä jonkin verran, mutta mieluisimpia ovat metallista hitsattujen veistosten tekeminen. Syksy ja talviaika on taiteen teon aikaa, joko Kuusamossa tai Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla, jossa hänellä on toinen galleria.

– Mutta toukokuussa laitetaan pensselit santaan ja hitsipillit piiloon. Kesällä tehdään muunlaisia mukavia asioita ja reissataan Suomessa. Syksyllä taas kaivetaan taiteilijan työkalut esille ja ryhdytään hommiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Metalli taipuu taiteilijan käsissä mielenkiintoisiksi taideteoksiksi. Hitsipilli pysyy kourassa, sillä hänellä on nuoruudessa saatu autonasentajan ja autopeltisepän koulutus.

Vähäsen täytyy tehdä myös puutöitä, moottorisahalla sahaan tukinpätkästä ainakin yhden karhuveistoksen vuodessa, pitää koettaa ylläpitää sitäkin veistoksen tekotaitoa.

Materiaalia veistoksiin löytyy muun muassa Pajulan sammutinhuollosta Kuusamosta, Oulusta tuttavilta ja kirpputoreilta ostamalla.

– Vähäsen täytyy tehdä myös puutöitä, moottorisahalla sahaan tukinpätkästä ainakin yhden karhuveistoksen vuodessa, pitää koettaa ylläpitää sitäkin veistoksen tekotaitoa.

Esa Leppäsen metalliveistoksissa monessa on materiaalina vaahtosammuttimen runko ja vanhojen lastenvaunujen rattaat. Muita materiaaleja ovat vaikkapa tynnyrit, moottorit ja koneiden osat, ketjut, vanhat haarukat ja monet muut tavallisessa arkikäytössä olleet esineet. Materiaaleista taiteilija kokoaa hitsaamalla hienoja veistoksia, hänellä on silmää nähdä, että vaikkapa kahdesta vanhasta lehtiharavan terästä saa tehtyä linnun siivet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Murtovaaran sadan taulun galleria on mukava vierailupaikka Hossan tien varrella. Siellä kun jonkun aikaa katselee hämmästyttäviä monella erilaisella tekniikalla tehtyjä taideteoksia, niin pakostakin tulee hyvälle mielelle. ITE-taide ei tosin ole tosikoille tehtyä, mutta tekee kyllä heillekin hyvää.

Galleria on avoinna ainakin heinäkuun ajan.

Kuka?

Kahden gallerian mies

Esa Leppänen s. 1967 Nokialla

Ensimmäiset maalaukset rippikouluiässä

Koulutus autonasentaja ja autopeltiseppä

ITE-taiteilija: Naivistisia maalauksia ja metalliveistoksia kierrätysmateriaalista

1990 ensimmäisen kerran Iittalan naivistinäyttelyssä

Ensimmäiset metallitaideteokset 2006

2010 Sadan taulun galleria Murtovaaran koululla Kuusamossa ja toinen Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla

2023 viiden naivistitaiteilijan yhteisnäyttely Kuusamossa ja Lehtimäellä

Naivistien näyttely Kuva: Markku Myllylä
Ajankohtainen veistos on marjametsään menevä moottoripyöräilijä. Pihalta löytyy vähän kookkaampia Esa Leppäsen uusiomateriaalista tekemiä metalliveistoksia. Kuva: Markku Myllylä