Paikallisuutiset

SC-Rukalle tasapeli ja niukka tappio

Kuusamon keilahallilla nähtiin lauantaina tasokkaita otteluita squashin SM-liigassa. Mukana oli peräti viisi miesten aikaisempaa SM-finalistia, Matias Tuomi ja Kristian Rautiainen Espoosta, Jami ja Miko Äijänen Järvenpäästä sekä SC-Rukaa edustava Mahesh Mangaonkar.

Ensimmäisissä otteluissa vastakkain olivat SC-Ruka ja ESRC Espoosta. Ensimmäisenä tulessa olivat kuusamolaisjoukkueesta turnauksen kuopus Onni Niskala ja kierroksen iäkkäin Marko Kämäräinen. Vaikka Niskala hävisi erin 0-3 Espoon Elias Korhoselle, niin etenkin 1. ja 3. erä olivat sangen tiukkoja erien mennessä taitopelaajana tunnetulle Korhoselle numeroin 11-9.

Toisessa ottelussa Kämäräinen ja Espoon Atte Stengård kävivät kovan taistelun voitosta. Rouva Fortuna näytti kolikon molempia puolia Kämylle, sillä takareiden revähtäminen ottelun lopulla teki pelaamisen mahdottomaksi jatkossa. Voitto ottelusta tuli erin 3-2 SC-Rukalle viidennen erän erälukemien ollessa 11-9.

SC-Rukan liigajoukkue tähtää mitaliin tältä kaudelta ja mestaruuteen vuonna 2025. SM-liigajoukkueessa pelasivat lauantaina Marko Kämäräinen (vas.), Oskari Laitinen, Mahesh Mangaonkar ja Onni Niskala, Kuva: Kari Niskala

Oskari Laitinen SC-Rukan joukkueesta vei kolmannessa ottelussa Espoon Kristian Rautiaiselta ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen espoolainen meni menojaan voittaen ottelun 3-1. Ykköspelaajien taistossa Mahesh Mangaonkar oli Matias Tuomea vahvempi erälukemin 3-0. Näillä lukemilla SC-Ruka ja Espoo päätyivätkin tasapeliin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Espoo ja Järvenpää päätyivät keskinäisessä ottelussaan 2-2 tasapeliin. Espoolaisista otteluvoittoihin ylsivät Korhonen ja Rautiainen, kun taas Järvenpään joukkueesta voittivat Äijästen veljeksistä nuorempi Miko ja Pettain veljeksistä vanhempi Kristjan.

Iltapäivän viimeisessä otteluparissa pelasivat ensimmäisinä SC-Rukasta Niskala ja Kämäräinen, kun taas Järvenpää juoksutti kentälle Pettain veljekset eli Kristjanin ja Jaanuksen. Vihoitteleva takareisi teki Kämäräisen pelaamisen mahdottomaksi, niinpä virolaispelimies Kristjan saikin luovutusvoiton.

Niskalalla jalka kulki erityisesti ottelun alussa Jaanus Pettaita vastaan. Niskalan voittaessa 2 ensimmäistä erää tilanne näytti kuusamolaissilmin hyvältä. Pettai löysi kuitenkin pelimiehen vaihteen oltuaan tappiolla. Rutiinilla ja tarkalla peruspelaamisella 3 seuraavaa erää meni virolaiselle viimeisen erän numeroiden ollessa 11-9.

Oskari Laitinen piti tiukoilla Äijäsen veljeksistä vanhempaa eli Jamia, mutta 2 voitettua ja kolme hävittyä erää toivat Laitiselle ja SC-Rukalle ottelusta tappion samoin numeroin kuin Niskalallekin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

SC-Rukan Mahesh Mangaonkar (vas.) otti arvokkaan voiton ja revanssin Järvenpääläisestä Miko Äijäsestä Kuva: Kari Niskala

Ykköspelaajien ottelussa Mahesh Mangaonkar otteli hallitsevan Suomen mestarin Jami Äijäsen kanssa. Mangaonkar oli elementissä ottelun alusta alkaen, niinpä aloituserä menikin peräti 11-0 hänelle. Vaikka toinen erä oli tiukka, ei paremmuudesta ollut epäselvyyttä, vaan SC-Rukan tähtipelaaja nuiji Äijäsen selvin 3-0 numeroin. Samalla Mahesh sai revanssin pelaajien edelliselle kohtaamiselle.

3 otteluvoittoa riittivät pitämään SC-Rukan liigajoukkueen jaetulla neljännellä sijalla Mikkelin kanssa. Neljä parasta joukkuetta etenee play offseihin ja mitallipeleihin. SC-Rukan tavoitteena on mitalli tällä kaudella ja mestaruus vuoteen 2025 mennessä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä