Kulttuuri

Taiteiden yö sai viime vuonna liikkelle runsaslukuisen yleisön. Nähtävää oli muun muassa Kuusamon torilla. Kuva: Veera Parviainen

Taiteiden yö kutsuu yhdessä elämysten äärelle – kulttuuri-ilojen pilkahduksia luvassa myös Kuusamon kylillä

Tapahtumatorilla soi elävä musiikki.

Taiteiden yö on taas täällä. Tapahtuma-aika on torstaina 17. elokuuta kello 16–21. Muutamat aktiviteetit käynnistyvät jo puolilta päivin ja pikku muutoksia ohjelmaan on odotettavissa.

Ateljee Ruusissa Rukaniementiellä maalataan akryyliväreillä pienille kiville sekä painetaan ja väritetään iloisia kuvioita. Hyvän Mielen Asemalla on esillä taidenäyttely. Vapaaehtoiset kirjoittajat maalaavat sanoilla sinusta kauniin runomuotokuvan. Lapsille on ongintaa niin kauan kuin saalista riittää. Hyvän Mielen Aseman teltassa myydään muurinpohjalettuja.

Kaupungintalolla jokainen saa jättää kädenjälkensä yhteisötaideteokseen. Lapsille maalataan kasvomaalauksia. Karhuntassussa näyttelyt ovat avoinna. Virtuaalilasien avulla pääset käymään Salpalinjan bunkkerissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laiskottelu on Taiteiden yössä luvallista ja jopa suotavaa. Laiskottelun taitoa harjoitellaan työpajassa Kelan rannassa.

Kirjastossa on esillä pelien maailma. Pääset kisaamaan pelitietämyksestä. Kirjavasti käsillä esittelee kotimaista käsityötä. Kuurankukat järjestävät kepparikisat ja paikalla on mahdollisuus kepparin huoltoon.

Koillissanomissa kuunnellaan historian havinaa ja nuuhkitaan tulevaisuuden tuulahduksia sekä arvuutellaan, onko viestin tekijä ihminen vai tekoäly. Kuusamon musiikkiopiston harmonikkaryhmä soittelee Kotiseutumuseolla. Uskallatko tulla mukaan museon kummituskierrokselle?

Kukuramaan puistossa Kuusamotalon naapurissa on tanssiesitys. Kumppanuustalolla tanssit senioreiden kanssa ja pääset puistopiknikille Edu Tuovilan tahtiin. Kuusamon liikuntakeskuksella tehdään yhdessä pop up -taideteosta. Liikuntahallin tuntumassa on tarkkuuskisa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuusamon Näyttämö vie sinut improilemaan ja pukee hauskoja sketsihahmoja. Seurakunta ja musiikkiopisto tarjoavat musiikkituokion Pyhän Ristin kirkossa kello 18.

Kuusamo-opistolla tehdään koko perheen yhteisötaidetta, nähdään notkeita tankotanssijoita ja tutustutaan käden taitoihin. Raparperikahvila palvelee. Kuusamon Seutu kutsuu sinut tekemään yhdessä hupsuttelu-uutisia. Saat olla Taiteiden yön lööppijulkkis joko omana itsenäsi tai halutessasi saat keksiä itsesikin uusiksi. Hyvä tarina voittaa tällä kertaa tosiasiat. Kuusamotalolla tarjotaan musiikkiesityksiä ja kello 19 Barbie-elokuva. Lea ja Simo Iso-Möttönen kutsuvat kotiinsa teelle ja taiteelle. Liisa Kinnusen luona pysytään pihalla, missä pääset lausumaan lempirunosi tai kertomaan tarinan sekä laulamaan yhdessä haitarimusiikin säestyksellä.

Myllyllä myydään kunnon keittoa ja juuriruisleipää. Palan painikkeeksi lauletaan Suomi-popin klassikoita. Partiomajalla pääset kurkistamaan vanhoihin päiväkirjoihin ja diakuviin. Paula Koutaniemen kotona on esillä Seppo Koutaniemen taidetta. Sannart Pop Up on avoinna. Siellä esiintyy huilisti Petra Tuukkanen. Shamaangalleriassa on tarjolla taidenäyttely, metsäisten äänten soittelua ja apsille roolileikkejä. Taidehovi Juhani Honkanen esittelee Elävän talomuseon, taidetta ja maalausnäytöksiä. Taitokeskuksessa näet miten kehrätään ja saat kokeilla värttinää kädessäsi itsekin.

Taiteiden yössä voi törmätä upeisiin elämyksiin yllättävissä paikoissa. Vuonna 2022 ihastusta herätti muun muassa tämä teos auringinlaskun kultaamassa rannassa. Kuva: Veera Parviainen

Tapahtumatori on tapahtumien keskiössä. Siellä soi elävä musiikki ja käydään kauppaa iltatorilla. Tule kokemaan valokuvasprintti! Koillismaanseudun Muisti härnää aivonystyröitä sirkustaiteen keinoilla. Vesitorni on taas avoinna. Heidi Kämäräinen lausuu runoja ja esillä on Valma Lämsän taidetta. Kuusamon taidetuki pitää kahvilaa. Kirjanvaihtopisteeseen voit vapauttaa jo luetun kirjasi ja poimia tilalle uutta luettavaa. Sadan taulun Galleria Murtovaarassa on mukana taiteiden yössä. Suurin osa illan tapahtumapisteistä on Kuusamon keskustan tienoilla, mutta onpa tapahtumassa tarjolla kulttuuri-ilojen pilkahduksia kylilläkin. Eikä tässä vielä kaikki.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä