Paikallisuutiset
Taivalkosken kirkon peruskorjaus siirtyy
Taivalkosken kirkon peruskorjaus siirtyy vuodelle 2024, koska seurakunta ei saanut yhtään tarjousta peruskorjauksen pääurakoitsijaksi. Pääurakoitsijan kilpailutus päättyi perjantaina 19.5.2023, seurakunnasta kerrotaan.
Kesän ja syksyn 2023 aikana kirkko on normaalisti käytössä. Esimerkiksi rippikoululaisten konfirmaatiomessu järjestetään Taivalkosken kirkossa lauantaina 8. heinäkuuta.
Seurakunta tulee järjestämään suunnitelman mukaan uuden kilpailutuksen kirkon peruskorjauksen pääurakoitsijasta, sähköurakoitsijasta ja LVI-urakoitsijasta loppuvuodesta 2023. Peruskorjauksen aikataulu tarkentuu kilpailutuksen jälkeen.
Kirkkoneuvosto päätti aloittaa puunmyynnin valmistelun osana kirkon peruskorjauksen rahoitusta. Tarkoituksena olisi suorittaa sekä harvennushakkuita että avohakkuita useilla seurakunnan metsäpalstoilla. Tavoitteena on noin 100 000 euron tuotot.
Kirkon korjauksen budjetti on noin miljoona euroa. Kirkkohallitus on myöntänyt korjaukseen 339 100 euron avustuksen.