Paikallisuutiset
Tauolle jäävä Jesse Kaikuranta konsertoi Kuusamotalolla
Jesse Kaikuranta saapuu esiintymään Kuusamotalolle perjantaina 8. syyskuuta. Kaikuranta esiintyy soolona pianon kanssa johdattaen kuulijat musiikilliseen terapiaistuntoon, jonka aikana voi hetkeksi unohtaa kaiken muun. Luvassa on kattava läpileikkaus artistin urasta sisältäen sekä yleisön että artistin omia suosikkibiisejä.
Viime vuosina ahkerasti Suomea kiertänyt artisti on jäämässä tauolle syyskuun keikkojen jälkeen. Kaikuranta työstää parhaillaan uutta musiikkia Suomen huipputuottajien kanssa.
– Olen tehnyt vuodesta 2018 keikkoja ilman pidempiä taukoja ja nyt on tullut tunne, että mun täytyy keskittää energiat uuden musiikin tekemiseen ja luomiseen. Joten syyskuun keikat ovat viimeiset hetkeen. Palaan keikoille, kun olen siihen valmis ja mulla on taas annettavaa uuden musiikin muodossa. Toivottavasti nähdään siis syyskuussa ja ollaan vielä hetki yhdessä, Kaikuranta kommentoi syyskuun keikkoja.
Jesse Kaikurannan ura käynnistyi vauhdikkaasti vuonna 2012, jolloin Kaikuranta osallistui The Voice Of Finlandin ensimmäiselle kaudelle. Yli tuplaplatinaa myynyt debyyttialbumi Vie mut kotiin julkaistiin saman vuoden marraskuussa ja levyn singleistä tuli valtavia hittejä.