Paikallisuutiset

Nuts Karhunkierros juostaan upeissa maisemissa. Arkistokuva. Kuva: RAMI VALONEN

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna juostava NUTS Karhunkierros kerännyt jo yli 3500 ilmoittautumista

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna juostava NUTS Karhunkierros on kerännyt jo yli 3500 ilmoittautumista, kerrotaan Trail Tour Finland Oy:n tiedotteessa.

Vuonna 2012 ensimmäisen kerran järjestetty NUTS Karhunkierros -polkujuoksu on kasvanut Suomen suurimmaksi polkujuoksutapahtumaksi ja samalla maan toiseksi suurimmaksi juoksutapahtumaksi Helsinki City Running Dayn jälkeen.

– Polkujuoksun suosio Rukalla on kestänyt, ja olemme muokanneet tapahtuman sisältöä isolla kädellä ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin emme tee mitään muutoksia edellisvuoden reitteihin, sanoo kilpailun johtaja Eero Lumme tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yksi suosion syistä on Lummen mukaan Rukan reiteille sijoiteltujen juoksumatkojen kirjo.

Tapahtumassa voi juosta viisi eri reittiä, joista lyhin on 13 ja pisin 166 kilometriä. Suosituimmalle, 34 kilometrin matkalle on ilmoittautunut yli 40 prosenttia osallistujista.

—Suurin osa juoksijoista on aiemmin täällä käyneitä. Ensikertalaisia on neljännes.

Lumme on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka leikkimielellä kavereiden tai kollegoiden kesken esitetyt haasteet tuovat entistä suuremman osan osallistujista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

—Sopivassa porukassa ja tunnetilassa ihminen keksii mahti-ideoita. Aika moni elämys jäisi kokematta ilman näitä päähänpistoja.