Hyvinvointi

Riina Holappa ja Erika Tauriainen ovat tehneet töitä yhdessä aikaisemmassakin työpaikassaan. Kampaamon naiset ovat myös pikkuserkukset. Kuva: Mirkku Halonen

”Valttinamme on monipuolisuus” – Kuusamossa aloitti uusi kampaamo

Visuaalisen silmän ja kädentaitojen lisäksi kampaaja tarvitsee kemian tietämystä.

Studio Elites -kampaamo avasi ovensa Kitkantien varrella kolmisen viikkoa sitten.

– Avajaiset olivat 7. heinäkuuta ja sen jälkeen töitä on riittänyt. Meillä on käynyt sekä uusia että entuudestaan tuttuja asiakkaita, yrittäjä Erika Tauriainen kertoo.

Työkaverinaan ja yrittäjäkumppaninaan hänellä on Riina Holappa, joka on kampaamossa vuokratuolipaikalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hän on mukava työskentelykaveri. Jo entisessä työpaikassa ehdimme työskennellä vierekkäin, yrittäjä kehuu työpariaan.

Naiset ovat myös sukulaisia keskenään. Heidän äitinsä ovat serkuksia.

Minulla on aina ollut halu laittaa hiuksia, vaikka isäni sanoikin, ettei minusta tule ainakaan parturi-kampaajaa. Olin innoissani sotkenut äidin hiukset.

Erika Tauriainen on ehtinyt työskennellä toiminimiyrittäjänä vuokratuolipaikalla useissa kampaamoissa Kuusamossa.

– Tämä on ensimmäinen oma yritykseni ja luonnollinen askel.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen valmistunut nyt keväällä Kainuun ammattioppilaitoksesta Kuusamosta, Riina Holappa kertoo.

Erika Tauriainen on valmistunut samasta oppilaitoksesta vuonna 2010.

– Minulla on aina ollut halu laittaa hiuksia, vaikka isäni sanoikin, ettei minusta tule ainakaan parturi-kampaajaa. Olin innoissani sotkenut äidin hiukset. Tässä työssä on luova ja sosiaalinen puoli. Pääsee toteuttamaan itseään.

Riina Holappa on toiveammatissaan, johon hän on tähdännyt.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Erika Tauriaisen vei mukanaan valinta alan koulutukseen. Hän päätyi hiusalan opintoihin haettuaan ensisijaisesti automaalarin oppiin Kempeleeseen. Sinne oppilaitoksen ovet eivät auenneet, mutta parturikampaajanlinjalle hän pääsi suoraan hyvällä koulutodistuksella.

– Olen taiteellinen, aina tykännyt maalata ja piirtää. Kampaajan työssä pitää olla ulospäin suuntautunut sekä muotoutuva ja luova, että alalla voi kasvaa kampaajana.

Työtä oppii parhaiten tekemällä. Käytäntö ja kokemukset kehittävät meitä ammatissa ja ihmisinä.

Alalla tarvitaan visuaalista silmää ja kädentaitoja. Kemiakin täytyy tuntea, jotta tietää esimerkiksi, miten hiusvärit käyttäytyvät.

– Meidän valttinamme on monipuolisuus. Pystymme tekemään monivärivärjäyksiä, vaalennuksia ja kaikenlaisia leikkauksia. Pystymme palvelemaan laajaa asiakaskuntaa ja kehittymään. Kouluttautuminen on avainasemassa.

Alalle tulee koko ajan uusia työvälineitä ja -menetelmiä.

– Pystymme tarjoamaan asiakkaille tämän hetken juttuja. Syyskuussa menemme molemmat yhtä aikaa hakemaan uusinta tietoa. Se auttaa yhteistyötä. On hienoa, että Riinalla riittää nuorena yrittäjänä intoa kouluttautua. Työtä oppii parhaiten tekemällä. Käytäntö ja kokemukset kehittävät meitä ammatissa ja ihmisinä.

Erika Tauriaisen perheeseen kuuluvat pian viisi vuotta täyttäbä poika ja puoliso. Riina Holapan lähipiiriin kuuluvat vanhemmat, pikkusisko ja koira.

Kuusamossa on monta parturikampaamoa. Asiakkailla on varaa valita runsaasta tarjonnasta.

– On kilpailua, mutta jokainen valitsee missä käy ja jokainen päättää mistä tykkää ja missä henkilökemiat kohtaavat. Jokaisella ammattilaisella on kuitenkin oma kädenjälkensä.