Jokijärven kyläseuran kesäteatterissa nähdään tragikoominen näytelmä suomalaisesta reissupojasta – tarinaa kuljettavat eteenpäin Mikko Alatalon hitit
Taivalkosken matkailuyhdistys täyttää tänä vuonna 20 vuotta – “Alueen matkailu kehittynyt vuosien varrella paljon”
Kuusamolaisperheessä juhlistetaan yhtä aikaa kolmen lapsen valmistujaisia – perheen kaksosista lähihoitajia ja isosiskosta ylioppilas
“Omaishoitajille ei ole tarjolla riittävästi tukea” – Kuusamossa keskusteltiin ikäihmisten hyvinvoinnin rakentumisesta Pohteen alueella
Kuusamon Torangin koulun pihalla on suunnistettu innokkaasti viime päivinä – käynnissä valtakunnallinen suunnistustapahtuma
Kuusamon kirjaston kansainväliset satutuokiot voivat auttaa kotoutumisessa – toukokuussa kuullaan satuja vielä arabiaksi
Kitkanhelmen kerrostalon rakennusprojekti on pihatöitä vaille taputeltu – “Hatunnoston arvoinen juttu”
Lastenhoitoavusta helpotusta perheiden arkeen – “Palkitsevinta on nähdä lapset tyytyväisinä ja vanhemmat helpottuneina”, sanoo kuusamolainen lastenhoitaja
Kuusamon kaupunginvaltuustolta kannanotto koululaisten viihtymiseen ja oppimisen edellytyksiin kouluissa
Koulutus- ja työelämätapahtuma KoillisRekry veti yli 500 kävijää – “Useammalla alalla työvoimapula ja kohtaanto-ongelma”
Maanteiden uusi hoitourakoitsija Pudasjärvi-Taivalkoski-alueella aloittaa lokakuussa - toimikausi viisi vuotta